Olen tasa-arvon vankkumaton kannattaja, mutta toivoisin, että siitä ei tarvitsisi edes puhua. Valitettavasti pitää – vaikka Suomea pidetään tasa-arvon mallimaana, se ei tarkoita, että asiat olisivat kaikilta osin hyvin. Meillä on vielä paljon syrjiviä ja yhdenvertaisuutta kaventavia rakenteita, joita pitää korjata.
Miesten ja naisten välisessä tasa-arvossa on edelleen paljon korjattavaa, koska naisten euro on edelleen 84 senttiä. Huomio ei voi kuitenkaan kiinnittyä vain naisiin ja miehiin, vaan keskustelun pitäisi olla moninaisempaa ja yhdenvertaisuus pitää ymmärtää nykyistä laajemmin.
Päätösten vaikutuksia tulee arvioida vähemmistöjen sekä haavoittuvassa asemassa olevien kannalta. Emme voi rakentaa yhteiskuntaa vain harvoille, vaan tukea pitää antaa kaikille – miehille, naisille, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille, vammaisille, nuorille, iäkkäille ja kaikille muillekin.
Hukkaamme työelämässä valtavasti potentiaalia syrjinnän takia. Suomessa pitää mahdollistaa ammattiliittojen kanneoikeus. Se tarkoittaa sitä, että liitto voi viedä työmarkkinarikkeen oikeuteen myös ilman työntekijän suostumusta, jos työntekijä ei uskalla nostaa itse kannetta.
Työelämän syrjintä heikentää myös kilpailua. Mitä moninaisempi työyhteisö on, se on sitä idearikkaampi ja menestyvämpi. Myös vammaisten ihmisten mahdollisuuksia työelämässä pitää parantaa ja yrityksiä on kannustettava palkkaamaan heitä. Suomen on hyväksyttävä kansainvälisen työjärjestö ILOn sopimus, joka koskee väkivallan ja kaikenlaisen häirinnän poistamista työelämästä.
Perhevapaauudistus oli hieno askel kohti tasa-arvoisempaa vanhemmuutta. Työmarkkinaosapuolten tulisi kuitenkin vielä varmistaa, että molemmilla vanhemmilla on yhtäläinen oikeus palkalliseen perhevapaaseen. Myös neuvolajärjestelmää tulee kehittää vastaamaan ei-synnyttävänkin vanhemman tarpeisiin ja perheiden kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Vaasassa isät pääsevät käymään raskauden aikana yksin neuvolassa, jolloin hänelle tehdään terveystarkastus ja hän pääsee keskustelemaan ajatuksistaan tulevaisuuteen liittyen. Tätä mallia voisi kokeilla myös valtakunnallisesti.
Tasa-arvo on meidän kaikkien etu. Toivottavasti eduskuntaan valitaan monimuotoinen joukko päättäjiä, jotta kaikkien ihmisryhmien tilanteet tulevat paremmin huomioiduksi. Tasa-arvo ei vain tapahdu, se vaatii tekoja.
Sirkku Hildén
Kansanedustajaehdokas (sd.)
Terveydenhoitaja, kaupunginhallituksen puheenjohtaja
Kommentit